Moikka!
Mä olen Petra, tyyppi Amnan takana. Opiskelen tällä hetkellä taloushallinnon merkonomiksi sekä luontaishoitajaksi. Lähdin opiskelemaan merkonomiksi sillä ajatuksella, että saan siitä hyvän pohjan yrityksen perustamiseen ja vähän kaupallista koulutusta.
Amna sai alkunsa marraskuussa 2019 NY-yrityksenä.
NY tarkoittaa Nuorta Yrittäjyyttä ja se on osana opintoja suoritettavaa yrittämistä. Hyvää harjoitusta siirryttäessä kohti oikeaa yrittäjyyttä, mutta lopulta matka NY-yrittäjänä kuitenkin tyssäsi Y-tunnuksen puutteeseen. Sitä kysellään monissa paikoissa, myyjäishauissa, verkkokaupan perustamisessa ja niin edelleen. Monta asiaa olisi jäänyt saavuttamatta ilman Y-tunnusta, joten perustin toiminimen helmikuussa 2020. Ajoitus oli huono, juuri ennen koronakriisin puhkeamista. Amna ehti edustaa vain yksissä myyjäisissä Keravalla, ennen kuin kaikki loput tapahtumat keväältä peruttiin.
Koronatilanteen helpotuttua Amna on ehtinyt edustaa useammissa tapahtumissa, sekä saanut muutaman jälleenmyyjän.
Alkutaipaleensa jälkeen Amna on kokenut täydellisen muodonmuutoksen ja koko tuotevalikoima on vaihtunut.
Alun kivikorut ja makrameet alkoivat jäädä pikkuhiljaa pois alettuani tehdä luontokoruja, ja nyt myynnissä on enää satunnaisia kivikoruja valikoiduissa myyjäisissä. Lopulta tein päätöksen keskittyä vain luontokoruihin, ja olen tyytyväinen tähän.
Suurin toiveeni on, että jonain päivänä saisin pyörittää yritystä täyspäiväisesti.
Nimellä Amna on monta lähdettä. Esimerkiksi sanskritin kielessä se tarkoittaa 'äiti jumalatarta'. Amna on myös arabiankielinen naisen nimi ja se tarkoittaa rauhaa. Haluankin näitä asioita Amnan tuotteissa painottaa. Toisena tärkeänä suunnan näyttäjänä on yhteys luontoon. Saan sieltä inspiraationi ja voimani, ja haluan kaikissa valinnoissani kunnioittaa luontoa. Kehitän toimintaani jatkuvasti ja pyrin koko ajan kohti eettisempiä ja ekologisempia ratkaisuja.
Amnan korujen myötä jokaisella on mahdollisuus kantaa palaa luontoa koko ajan mukanaan.
Rakkaudella,
Petra
